Finlayson ja Viking Line aloittavat Suomen avaamisen jakamalla 10.000 merimatkaa

Finlayson ja Viking Line jakavat suomalaisille 10.000 merimatkaa Tallinnaan tai Ruotsiin. Tavoitteenamme on saada Suomi palaamaan normaaliin ja ehkäistä Suomen talouden näivettyminen sekä kansalaisten umpimielistyminen.

Puolentoista vuoden koronatilanne on merkittävästi helpottamassa Suomessa rokotekattavuuden parantumisen myötä. Suomen taloutta ja yksityisten ihmisten henkistä kestävyyttä on koeteltu, ja monet eri toimialat ovat todella kärsineet tilanteesta.

Keinot auttaa yrityksiä ja kansalaisia ovat vaihdelleet. Toki rokotetta on ostettu ja järjestetty sille ennennäkemättömän tehokas jakelu. Ja yritykset sekä yhteisöt ovat saaneet niukkuuden kautta satunnaista tukea, mutta yksityiset kansalaiset on jätetty paljolti omien kansalaistaitojensa varassa selviytymään.

Olemme sitä mieltä, että mielemme ovat luutuneet ja ajatuksemme tylsistyneet. Koemme yksinäisyyttä enemmän kuin koskaan aiemmin. Uhka meidän kansalaisten umpimielistymisestä on vähintäänkin yhtä vakava kuin yritysten kyky selviytyä jos eristyksissä oleminen vielä jatkuu pitkään.

Nyt Suomen on aika aloittaa aukeaminen ja mikä on parempi tapa aloittaa sitä kuin lähteä ilmaiselle meriristeilylle Tallinnaan tai Tukholmaan. Nyt on aika kysyä itseltä koska olemme viimeksi pitäneet hauskaa tai rentoutuneet muiden palveltavana?

Siksi Finlayson jakaa yhteistyössä Viking Linen kanssa 10.000 merimatkaa. Tule ostoksille myymäläämme, ja saat 50 euron ostoksesta kaupan päälle risteilyn. Viking Linen klubiasiakkaat saavat vielä erityisedun kanta-asiakaskorttiaan näyttämällä.

Kampanja on voimassa vain Finlaysonin myymälöissä ja pop-up-myymälöissä, pois lukien Turun myymälä, niin kauan kuin lahjakortteja riittää, kuitenkin maksimissaan 30.10.2021 asti.