Finlayson x Jani Leinonen – kantaa ottavat taide-t-paidat paremman maailman puolesta
Tunnetun suomalaisen nykytaitelijan Jani Leinosen teokset nähdään ensimmäistä kertaa koristamassa t-paitamallistoa. Finlaysonin kanssa tehdyissä t-paidoissa nähdään Leinosen kekseliästä, suuryritysten logoilla leikittevää taidetta. Yhteistyömallisto on ensimmäinen osa Finlaysonin kantaa ottavien taide-t-paitojen sarjaa.
Finlaysonin taide-t-paidat ovat uusi väylä tuoda suomalaisten taiteilijoiden työtä esille laajemmille yleisöille. Finlayson on kodintekstiileissään esitellyt muun muassa Touko Laaksosen, Tove Janssonin ja Rudolf Koivun kuvataidetta.
Leinoselle t-paitamallisto onkin uusi areena tavoittaa ihmisiä. Pitkään jatkunut poikkeustila on pakottanut taitelijatkin miettimään, kuinka yleisö tavoitetaan ja missä omaa taidetta ylipäätään esitetään.
T-paitamallistossa nähdään kolme Leinosen teosta. Ne ovat ensisilmäyksellä kepeän iloisia, mutta sisältävät viiltävän kriittisen sanoman. Teoksien tekstit herättelevät meitä kaikkia suhtautumaan terveen kriittisesti suuryritysten tekoihin.
Olemme Finlaysonilla iloisia yhteistyöstä Janin kanssa. Hän ottaa taiteen keinoin rohkeasti kantaa vastuullisemman maailman puolesta. Sitä myös Finlayson pyrkii tekemään haastamalla tekstiiliteollisuuden välinpitämättömyyttä. Näillä t-paidoilla voi lähettää viestin terveen kriittisestä suhtautumisesta suuryrityksiä kohtaan.
Toisin kuin monet muut, me Finlaysonilla haluamme kertoa tuotteidemme alkuperän valmistuskumppaneita myöten. Jani Leinonen x Finlayson -tuotteet ovat 100 % puuvillaa ja ne valmistaa bangladeshilainen Confidence Textwear Ltd.
Bangladesh on valitettavasti tunnettu tekstiiliteollisuuden rumemmista puolista, mutta maassa voi valmistaa myös vastuullisesti.
Tuotteet valmistetaan Bangladeshissa Confidence Texwear Ltd. Tehtaalla, jossa tehdään säännöllisesti kolmannen osapuolen vastuullisuusauditointi. Viimeisin auditointi oli vuonna 2020 ja sen tulos B (hyvä). Käytännössä auditoinnissa tarkastetaan muun muassa työturvallisuuteen, työaikoihin ja palkkaukseen liittyvät käytänteet. Lisäksi tehdas on tarkastettu Bangladesh Accord -prosessin mukaisesti, eli tehdas läpikäy säännöllisesti kattavia kolmannen osapuolen palo- ja rakennusturvallisuustarkastuksia.
Lue myös blogi: Meillä ei ole salaisuuksia.