Sanovat, ettei yhden ihmisen valinnoilla ole väliä.  

Aina löytyy jostain niin suuri pahantekijä, että yhden ihmisen kyky vaikuttaa asioihin alkaa sen rinnalla tuntua tuskastuttavan pieneltä. Miksi pitäisi puntaroida omia ostopäätöksiään, kun toisaalla moraalittomat yritykset tekevät liiketoimintaa luontoa ja ihmisiä riistämällä? Miten yhden ihmisen valinnoilla voisi muka olla mitään väliä? 

Mielestämme yhden ihmisen valinnoilla on väliä – jopa maailman eheytymisen verran. Globaalit ongelmat ovat massiivisia, mutta niiden taakse ei saa piiloutua. Sillä todellisuudessa jokainen hyvä valinta on askel parempaa kohti.  

Otetaan esimerkiksi tekstiilit, koska niistä voimme omakohtaisesti puhua. Tekstiilejä nimittäin voi tehdä monella tavalla. Ne voi valmistaa mikromuoveja tuottavista tekokuiduista – tai GOTS-sertifioidusta luomupuuvillasta. Tai kierrätetyistä farkuista. Niille voi olla myöntämättä takuuta – tai sitten tarjota vuosien, ellei jopa vuosikymmenien, takuun.  

Tämän kokoluokan toimijana etenkin meidän valintamme tulee punnita harkiten, sillä nämä valinnat vaikuttavat monien elämään. Valintamme vaikuttavat myös ympäristöön, sillä tuotteiden valmistaminen kuormittaa aina luontoa. Mutta valitsemalla hyvin pystymme tarjoamaan myös muillekin mahdollisuuksia tehdä parempia valintoja.  

Ei anneta valtaa voimattomuuden tunteelle. Otetaan sen sijaan vastuu valinnoistamme, ja vaaditaan sitä myös muilta.  

Vielä ei nimittäin ole liian myöhäistä. 

Sinun valinnoillasi on väliä