Näin tuotteemme valmistuvat

Näin tuotteemme valmistuvat

Kurkistus tuotantoommeTekstiilialalla on valitettavan normaalia, etteivät yritykset tiedä, mistä materiaalit tuotteisiin tulevat ja ketkä kaikki ovat olleet tuotteiden tekemisessä mukana. Emme tyydy tähän, sillä haluamme tietää mahdollisimman paljon tuotteidemme valmistusvaiheista ja kertoa niistä myös sinulle. 

Vuonna 2016 julkaisimme valmistuskumppaneidemme nimet ensimmäistä kertaa ja olemme sen jälkeen lisänneet paljon tietoa valmistukseemme liittyen. Elokuussa 2019 avasimme verkkokaupan tuotekorteilla luomutuotteidemme toimitusketjut avoimesti. Tuotekortilta löytyy tieto missä puuvilla on kasvatettu, sekä kuka on valmistanut langan, kankaan sekä lopputuotteen. Tavoitteenamme on avata kaikkien tuotteidemme tuotantoketjut läpinäkyvästi, jonka eteen teemme jatkuvasti työtä. 

Alla olevista videoista voit tutustua kuinka tuotteemme valmistuvat pääkumppaneidemme tehtailla. 

Missä ja miten tuotteemme valmistuvat?

WEVERJI JULES CLARYSSE, BELGIA
Clarysse on pitkäaikaisimpia kumppaneitamme, joka valmistaa suurimman osan kylpytekstiileistämme Belgian Pittemissä. Tehdas valmistaa muun muassa Reilun kaupan puuvillasta valmistetut Reilu-pyyhkeemme, suositut Muumi-aiheiset pyyhkeemme sekä monia muita pyyhesarjojamme. Katso videoista, kuinka Reilu-tuotteet valmistuvat Claryssen tehtaassa.

KEMAL UGURLU TEKSTIL, TURKKI
Kemal Ugurlu Tekstil on pääkumppanimme ja valmistaa suurimman osan vuodetekstiileistämme Turkin Denizlissä. Pussilakanat Laila Koskelan suunnittelemasta Elefantti-klassikkokuosista valmistetaan myös tässä tehtaassa. Katso videolta, kuinka keltainen Elefantti-kuosi syntyy ja muotoutuu lakanaksi. 

MEZROZE, LATVIA
Mezroze painaa kankaita Latvian Riikassa ja valmistaa meille keittiö- ja sisustustekstiilejä sekä pientuotteita. Hannu Väisäsen suunnittelemat kuosit painetaan kankaille Latviassa ja niistä ommellaan muun muassa puuvillaisia Kuru-kasseja. Katso videolta, kuinka Emo- ja Kuru -kuosit valmistuvat.

LAPPAJÄRVI, LEHTIMÄKI & VIMPELI, SUOMI
Räsypalat saivat syntynsä, kun halusimme antaa eläköityneille lakanoille uuden elämän. Asiakkaat voivat kierrättää vanhat lakanansa tuomalla ne myymälöihimme. Liikkeistä toimitamme ne Lappajärvelle, jossa ne pestään. Kuteiksi leikkaaminen ja ompelu tapahtuu Lehtimäellä. Lopuksi syntyneet kuteet puolataan ja kudotaan Vimpelissä. Katso videolta, kuinka Räsypalat syntyvät.

Takaisin blogiin
  • Finlayson SS23 kodinmallisto uutuudet
    Finlayson

    Ylistys unelmoinnille – esittelyssä Finlaysonin...

    Elämä tarvitsee kaverikseen unelmointia: sekä suuria elämää ohjaavia unelmia että pieniä arkea helpottavia haaveita. Kevään mallistossamme ylistämmekin unelmointia, unenomaisia välähdyksiä ja sunnuntaiaamujen raukeita haaveiluhetkiä. Tutustu uusiin kuoseihimme – ensimmäiset uutuudet ovat...

  • Jouluisia kylpyhetkiä
    Finlayson

    Jouluisia kylpyhetkiä

    Kuinka saada aisteja hellivä tunnelma niin mökkisaunaan kuin kaupunkikylppäriin? Poimi tästä Finlaysonin vinkit ja tutustu Tamminiemi-saunatuotteisiin.

    Finlayson

    Jouluisia kylpyhetkiä

    Kuinka saada aisteja hellivä tunnelma niin mökkisaunaan kuin kaupunkikylppäriin? Poimi tästä Finlaysonin vinkit ja tutustu Tamminiemi-saunatuotteisiin.

  • Joulun lahjaideat ja vinkit Finlayson
    Finlayson

    Joulun lahjaideat ja vinkit 

    Mitä joululahjaksi tänä vuonna? Keräsimme listan joulun ihanimmista lahjaideoista, jotka sopivat taatusti, oli kyseessä sitten vaimo, lapsi, tai mummo. Tutustu ja poimi parhaat lahjavinkit tästä!

1 / 3