"Sain tehtäväkseni kuvata mielestäni melko vaikean värin luonnosta. Pähkäilin sitä muutaman viikon kunnes tavanomaisella koiralenkillä huomasin viereisellä pellolla tämän värin heränneen henkiin. Pilvisellä kelillä auringonkukkien varret hohtivat juuri oikean vihreinä kauniiden keltaisten kukkien lomasta. Tehtävä suoritettu!"

-Valokuvaaja Joel Forsman

“Kuusamon tunnuskasvi neidonkenkä on erikoinen ja harvinainen kämmekkä, joka kukkii Oulangan kansallispuistossa alkukesästä. Tiedän paikan, jossa se kukkii. Katselen kyykyssä ympärilleni, ja äkkiä tuttu violetti väri pilkottaa heinien välistä – siinä se on! Illan valo valaisee kaunista neidonkenkää. Kuvaan sitä myötä- ja vastavaloon, läheltä ja kaukaa. Kuvaan sen eri sävyjä, kuinka paljon niitä pienessä kukassa onkaan. Yksityiskohdat ovat täyttä taidetta ja jään illaksi ihailemaan niitä.”

-Valokuvaaja Eeva Mäkinen

”Kutunivan virtauspaikalla pakkanen kiristyi yöllä, mutta aamu valkeni kauniina. Kävelin joen rantaan sinertävän usvan ja kuuran keskelle. Huomasin maisemassa liikettä. Tumma eläin liikkui jäällä sukeltaen välillä jäällä olevista aukoista jään alle palaten kuitenkin aina pian pintaan – saukko! Se haki kotiloita joen pohjalta ja tuli syömään niitä lähimmillään muutaman metrin päähän minusta. Unohtumaton hetki talviaamun tummansinisessä valossa.”

-Valokuvaaja Eeva Mäkinen

"Seison keskellä Otaniemen yliopistokampusta syksyn kenties aurinkoisimpana päivänä. Pohjoisesta on kuitenkin valumassa myrskypilviä päälle, ja sen huomaa ohikävelijöissä. Monet kiiruhtavat askareisiinsa, mutta muutamat opiskelijat opiskelijat ottavat rennosti alueen kiinnostavimman rakennuksen, Alvar Aallon suunnittelemalla amfiteatterilla. Tuon rakennuksen katon sävyn vuoksi tulin tänne. Vihreäksi hapettunut kuparilevy on perinteinen rakennusmateriaali, jota on käytetty erityisesti arvorakennuksissa kuten kirkoissa, huviloissa ja valtiollisissa rakennuksissa. Sitä voi nähdä Tuomiokirkon kupolissa ja Suomitalon katossa, ja myös uudemmissa kohteissa, kuten Musiikkitalossa. Sävy on elävä ja juuri kulttuurihistoriansa takia arvokas."

-Valokuvaaja Konsta Linkola

”Saavuin Kolille illan aikana. Taivas oli pilvinen, mutta taivaan rannassa näkyi ohut kaistale, josta odotin auringon vielä laskiessa tulevan lisää esiin. Aurinko pääsi paistamaan ja värjäsi valon lämpimäksi. Ilta oli tuulinen. Lämpöasteita oli noin kaksi astetta. Ukko-Kolin huipulla ei ollut muita. Kävellessäni huipulle vastaan tuli pariskunta, mutta illan viimeisistä auringonsäteistä sain nauttia itsekseni. Käynti Kolilla oli minulle neljäs kerta, mutta ensimmäinen kerta, kun näin Kolin kansallismaiseman omin silmin. Aikaisemmilla kerroilla on joko ollut sumuista, sateista tai lumisateista ja näkyvyys on ollut niin huono, että maisema ei ole näkynyt. Nyt maisema avautui kirkkaasti, vaikka taivas olikin pilvinen. Matkalla pohjoiseen Koli on ensimmäinen pysähdys, jossa näkee pitkälle.”

-Valokuvaaja Akseli Valmunen

”Ajan Helsingistä kohti Kolia ja pysähdyn nähdessäni koivujen latvoissa punasta. Kävelen koivujen keskellä ja etsin punaista väriä. Maassa on vielä puhtaanvalkoisia lumikasoja. Kuvaan niitä ja etsin sopivaa koivunlatvaa edustamaan punaista. Koivikon keskeltä löytyy sopiva puu, mutta väri ei vastaa sitä, miltä se näytti auton ikkunasta vauhdissa. Lähden takaisin autolle ja huomaan tien varressa kanervikkoa, jonka latvoissa on juuri se punainen, mitä etsin. Aurinko paistaa ja käyn makuulle kuvaamaan kanervaa. Paikallinen kävelijä pelästyy kävellessään tien reunaa ja ihmettelee, mitä on tapahtunut. Nopeasti kuitenkin valkenee, että olen kuvaamassa jotain. Toivotetaan hyvät päivät, ja kävelijä jatkaa matkaa. Tien varret ovat täynnä kanervikkoa punaisenaan. Aurinko on sulattanut lumet jo joitain päiviä sitten. Tien toisella puolella järvi on edelleen jäässä, mutta niin puikottunut, etten uskaltaisi astella sen päällä. Aurinko lämmittää, mutta lämpöasteita on vain pari.”

-Valokuvaaja Akseli Valmunen

”Kansallispuiston parkkipaikalla ei ollut muita saapuessani. Myöhemmin paikalle saapui kuitenkin eläkeläispariskunta, joka jakoi matkan kanssani Helvetinkolulle. Päivä oli sateinen, mutta se teki hyvää alueen väreille. Kirkkaassa auringonpaisteessa vihreä väri olisi ollut vaikeampi löytää maastosta, mutta kosteassa ilmassa kolun varjoisen puolen jäkäläinen kallio oli juuri se vihreä, mitä hain. Sammalpeitteinen vihreä oli taas aivan liian kirkkaan vihreä. Kävelin portaat alas rantaan ja kiipesin kolun alhaalta ylös. Keskellä kolua oli vielä jäätä, ja minun piti kiivetä seinämiä hyväksi käyttäen sen yli. Kolu oli odottamaani hienompi ja syvempi. Sanoisin, että sateessa näkymä oli erityisen jylhä ja karu. Vettä valui kolun pohjaa pitkin kallion päältä alas järvelle. Reitti kolun pohjalla oli liukas, mutta ei mitenkään mahdoton kulkea. Kolun pohjalla tunnelma on jotenkin positiivisen klaustrofobinen. Se tuntuu suojapaikalta.”

-Valokuvaaja Akseli Valmunen

"Isokyrö on tunnettu maukkaasta ginistään, mutta sen pelloilta voi löytää myös Rinnan perheen, joka viljelee yli 30 lajiketta kaaleja. Syksy on sadonkorjuun aikaa ja viimeisenä ennen pakkasöitä nostetaan maasta muun muassa punakaalit. Ville Rinta nostaa punakaalin pellosta ja maistamme sitä tuoreeltaan. Maku on arkinen, mutta voimakas, ja väri sitäkin täyteläisempi. Punakaalien lehtien väri muuttuu päivän valon mukaan paljonkin, ja kontrasti vihreään keräkaaliin on valtaisa. Herkullisimmillaan kaalin värit olivat mielestäni kirkkaana aamuna juuri ennen auringonnousua, jolloin kaalin lehdillä oli vielä yökaste pinnalla."

-Valokuvaaja Konsta Linkola

"Pysähdyin tien päähän, josta näki suoraan rantaan. Pakkasin kameralaukun ja lähdin kävelemään niemen kärkeen. Kävellessäni hiekkarantaa edemmäs vastaan tuli hiekan sävyjä ja muotoja. Osa vesirajassa olevasta hiekasta näytti punaiselta ja jopa siniseltä, kun taas dyyneiksi muodostunut hiekka oli päivänvalossa juuri kuin hiekan sävy värikortissa. Iltavalossa hiekkadyynit muuttuivat keltaiseksi ja punaiseksi. Variksenmarja kukki teltan läheisyydessä punaisen ja magentan sävyissä.”

-Valokuvaaja Akseli Valmunen

”Ajoin Kalajoelta ensin Vaasaan. Ajattelin, että merellinen kaupunki voisi tuoda jotain hyvää kuvasatsiin. Löysin rannasta veneilijöiden punamultaisia varastorakennuksia, joiden ovet olivat keltamultaisia. Näkymä oli hieno. Rannassa venelaitureilla oli ihmisiä valmistelemassa veneitään tulevaan kesään. Pohjoisesta saapumisen jälkeen noin kymmenen asteen lämpötila tuntui t-paitakeliltä. Aurinko paistoi lähes kirkkaalta taivaalta.” 

-Valokuvaaja Akseli Valmunen

”Kävin Porkkalanniemellä koiralenkillä. Kävelimme vain lyhyen matkan, kun koirallani oli vatsatauti ja voimat vähissä. Kun saavuimme Porkkalanniemen kärkeen, merisumu laittoi hengityksen huuruamaan. Rantakalliot olivat jäkälän peitossa ja sumun seasta paistava pehmeä ja kuulas valo teki kallion jäkälistä siniharmaita. Keltaisessa kalliossa sinertävä jäkälä teki hienon kontrastin. Koko Porkkalanniemen kärjen kallioranta on lähes kauttaaltaan tämän harmaan jäkälän peitossa. Ei tuullut yhtään ja lämpötila oli noin 14 astetta. Sumun yllättäessä lämpötila laski yllättävästi mutta hälvettyään lämpötila taas nousi. Välillä sumupilvi tiivistyi sateeksi ja tunsin ensimmäistä kertaa tänä vuonna kevään kääntyvän kesään, kun sade teki luonnosta kesän tuoksuisen. En olisi halunnut lähteä sateesta, mutta koira tahtoi jo lepäämään.” 

-Valokuvaaja Akseli Valmunen

”Ajan Kuusamosta Konttaiselle. Illan valo maalaa maisemaa. Pääsen perille, ja Konttaisen reitin parkkipaikalla on yksi auto. Kävelen kohti huippua, ja auton omistajat tulevat vastaan. Jään yksin reitille. Kuusamossa vaikuttaa olevan todella vähän ihmisiä. Tuntuu, että saa olla yksin. Huipulla aurinko valaisee katkerasti kasvavia puita. Auringon ympärille on muodostunut haloilmiö. Tuuli on kovaa, ja odottelen auringon laskemista kävellen tuulen suojaisella puolella. Aurinko muuttuu laskiessaan punaiseksi ja värjää kelottuneita ja vielä elossa olevia mäntyjä lähes violetiksi. Paikalle saapuu pariskunta ihailemaan auringonlaskua. Viimeiset auringonsäteet ovat merkillisen punaisia. Konttaisen huipulla on paljon kelottuneita puita, jotka iltavalossa muuttuvat harmaista vaaleanpunaisiksi. Lämpöasteita on enää illalla vain pari, ja on pysyttävä alati liikkeessä tuulisella huipulla.”

-Valokuvaaja Akseli Valmunen

”Matkalla huipulle tuli vastaan jäätyneitä tunturijäkäliä, tykkylumikasoja, vihreitä kiviä ja keltaista jäkälää. Maisema näytti ylhäällä kuin olisi kävellyt pohjoisnavalla. Oli vaikea kuvitella, että on toukokuu. Matkalla sääolot vaihtelivat jatkuvasti. Parkkipaikalla mietin, kannattaako laittaa merinokerrasto vai olla laittamatta. Onneksi en laittanut, kun ensimmäisen 50 metrin nousun jälkeen aurinko porotti niin, että oli käärittävä hihatkin. Ylempänä rinteellä alkoi pakkanen kiristyä ja huipulle oli pysähtynyt pilvi, joka teki ilmasta vieläkin kylmempää. Huipulla oli niin huono näkyvyys, että erotin juuri ja juuri parin metrin päästä huipulla olevan postilaatikon, jossa on tunturin kävijälista. Kun laskeuduin alas pilvestä, keli kuin pysähtyi. Tunturin päällä oli täysin tyyntä, eikä tuullut yhtään. Taas tuntui siltä, että olisi voinut olla t-paitasillaan. Jäin hetkeksi istumaan kallion reunalle vain ihmettelemään näkymää. Maailma kuin pysähtyi. Lumi vaijensi äänet ja tuulettomuus teki kokemuksesta melkoisen zeniläisen. Tuntuu kuin sydän löisi hitaammin.” 

-Valokuvaaja Akseli Valmunen

”Posiolla Jaksamossa kasvava pihlaja oli kerryttänyt kylmän yön aikana kuuraa syksyltä jääneisiin marjoihin. Näytti kuin marjoissa olisi ollut sokerikuorrutus päällä ja punaisen eri sävyt loistivat kirkkaana. Pihlaja oli kiehtova ja sen ympärillä vilisi elämää. Hömötiaisia lenteli oksalta toiselle, ja jonkin aikaa seurattuani opin, että hömötiaisilla oli samat oksat, joita kiersivät. Valitsin yhden oksan, johon suuntasin valmiiksi kameran ja odotin, että hömötiainen lennähtäisi siihen."

-Valokuvaaja Eeva Mäkinen

"Kouvolan harmaus on saavuttanut jo legendaariset mittasuhteet kansantarinoissa. Mutta onko se koko totuus, vai löytyykö Kouvolasta elämää? Vietin alkutalvena lopulta kolme päivää Kouvolassa, ja ensisilmäyksillä tarinat näyttivät pitävän paikkansa. Mutta elämä näytti merkkinsä pienissä asioissa, kuten kerrostalon tyhjään fasadiin ilmestyneessä lakanoita tuulettavassa naisessa. Harmaa on neutraali sävy, joka voi olla karu tai lämmin, vaihdellen sekä säästä että mielialasta. Paikoitellen Kouvolankin harmaa maisema näyttäytyy jopa minimalistisen elokuvallisena. Paikoin brutaali, paikoin huvittava arkkitehtuuri yhdistettynä todella mukaviin ihmisiin tekee Kouvolasta kokemisen arvoisen retkikohteen."

-Valokuvaaja Konsta Linkola