Kahden päivän lämmityksen jälkeen 170-vuotiaan saaristolaistalon tuvassa tarkeni ilman päällysvaatteita. Marraskuinen viima ja rankka viistosade piiskasivat eteläseinää ja ikivanhaa ikkunaa. Ruutuja pitkin valuvan vesivirran takaa hädin tuskin erotti vaahtoavan meren. Timo istuu klaffipöydän päässä ja oli keskittynyt edessään olevaan höyryävään lasagneen, jonka kyytipoikana oli lasillinen kylmää valkeaa viiniä. ”Vieläkös siellä pisartelee?”, hän kysyi katsettaan nostamatta.
Pisara
