Kaksin
patterns

Kaksin

Välillä yllättävistä kohtaamisista muodostuu kokonainen yhteen kietoutunut elämä. Kaksin-kuosissa nähdään kaksi kukkaparia, jotka tavallisesti kasvavat kaukana toisistaan. Yksi kosteassa varjossa, toinen paahtavan auringon lämmössä. Kukkien saattaisi kuvitella olevan toistensa vastakohtia,...

Sekaparvi
patterns

Sekaparvi

Yhteistyössä on voimaa – sen tietävät linnutkin. Sekaparvi-kuosiin on taltioitu nimensä mukaisesti sekaparvi, eri lintulajien yhteenliittymä. Sekaparvi on luonnon omaa yhteisöllisyyttä, jossa yhteiset tarpeet saavat keskenään erilaisetkin linnut toimimaan sulassa...

Senni
patterns

Senni

Aini Vaarin suunnittelema Senni on ihanan retrohenkinen kuosi suoraan 1970-luvulta. Näyttävästi kukkivat kukat täyttävät kuosin pinnan kauttaaltaan ja samalla muistuttavat 70-luvun flower power -aatteesta, joka peräänkuulutti rauhaa ja rakkautta. Kuluneet...

Cocktail
patterns

Cocktail

Vaikkei ananasta näillä leveysasteilla luonnonvaraisena kasvakaan, tavataan sitä etenkin kesäisin varsin monesta paikasta. Lasista, grillistä – ja nyt myös kodista! Sami Vullin suunnitteleman Cocktail-kuosin pinta on nimittäin ananaksia pullollaan, ja...

Keto
patterns

Keto

Jenna Kunnaksen suunnittelemassa Keto-kuosissa kesän kukat ovat täyttäneet kedon. Niiden kiemurtelevat varret ja värikkäät kukinnot muodostavat koristeellisen pinnan, jonka yksityiskohdissa riittää tutkittavaa.

Halaus
patterns

Halaus

Halaus-kuosissa trooppisen kasvuston keskeltä aukeaa sydäntälämmittävä näky: kaksi seepraa halailevat. Hevoseläinten halauksessa ei käsiä tarvita. Riittää, kun nojaa kaulallaan toista vasten. Ehkäpä tällä halauksella ollaan vahvistamassa ystävyyttä, osoittamassa rakkautta, tai...

Latvus
patterns

Latvus

Terhi Laineen Latvus-kuosi on kuin näkymä kesäisen koivun latvukseen. Lehdet muodostavat kuin katon, jonka väliköistä auringonvalo siivilöityy ja saa maiseman näyttämään joka päivä uudelta. Kuosi onkin muistutus suomalaisen luonnon ainutlaatuisesta...

Valo
patterns

Valo

Aini Vaarin hurmaavan retrohenkisessä Valo-kuosissa vuodelta 1973 päivänkakkara on levittänyt kesäauringon paahteessa valkoiset terälehtensä ammolleen. Auringossa paistatellessaan kukka on itsekin kuin pienoiskokoinen aurinko, joka lajitoveriensa kanssa täyttää pihat ja pientareet...

Sitruunankeltainen papukaija
patterns

Sitruunankeltainen papukaija

Näyttävä Papukaija on Rudolf Koivun luoma eksoottinen klassikko vuodelta 1938. Alkuperäiskuvituksen perusteella tehdyssä tunnelmallisessa kuosissa papukaija nähdään keskellä tropiikkia. 

Juice
patterns

Juice

Nyt on viidakossa kuhinaa! Katja Juntusen suunnittelemassa Juice-kuosissa erilaiset tropiikin hedelmät ovat kypsyneet – ja niitä hamuamassa on tietenkin kokonainen lauma eläimiä. Kun kuosia tarkemmin katsoo, voi huomata, että eläinten...

Riisto
patterns

Riisto

Me emme suostu osallistumaan maapallon tuhoamiseen, työntekijöiden riistämiseen ja pikatekstiiliteollisuuden tukemiseen. Siksi emme halua myydä ainuttakaan tuotetta tähän hintaan. Emme halua, vaikka kenties voisimme. Tämä kampanja on varoitus siitä, että...