Kasvomaskit

Ehkäisy on paras suoja.

Emme olisi uskoneet, että koittaa aika, jolloin hengitysteiden suojaamisesta tulee Suomessa välttämättömyys. Emme olisi myöskään uskoneet, että suojautumiseen vaadittavien tuotteiden puutteesta voi syntyä uhka monien meidän terveydelle ja elämälle.

Kangasmaskiemme
suodatuskyky
on yli 80 %

Korkeatasoisten kankaisten maskiemme suodatuskyky on yli 80 %, selviää tutkimuslaitos Eurofinsin* teisteistä. Aivan kaikissa Finlaysonin kangasmaskeissa on kolme kerrosta – siksi niiden suorituskyky on niin korkea.

*Finlaysonin maskit testasi kansainvälinen Eurofins Group tarjoaa testaus-, analyysi-, sertifiointi- ja asiantuntijapalveluita. Eurofins toimii yli 800 laboratorion ja noin 45 000 asiantuntijan voimin 47 maassa. Finlaysonin kangasmaskeille tehtiin BFE-testit (bakteerisuodatuksen hyötysuhdetestit) Eurofinsin Espanjassa sijaitsevassa sertifioudussa tekstiilien testauslaboratoriossa elokuussa.

Kangasmaski on ekologinen valinta

Kangasmaski on ekologinen valinta, sillä sen voi pestä ja käyttää uudelleen.

Pue kangasmaski aina puhtain käsin ja vältä sen koskettelua käytön aikana. Kangasmaski tulee riisua koskettaen vain kuminauhoihin ja se tulee laittaa pesuun välittömästi käytön jälkeen tai laittaa muovipussiin. Pese kädet ja kangasmaski jokaisen käytön jälkeen.

90 asteen pesulämpötilassa maskit kestävät 10 pesukertaa säilyttäen alkuperäisen suojaustehonsa. THL:n ohjeistuksen mukaisesti kangasmaskit voidaan pestä myös 60 asteessa, joka on riittävä lämpötila viruksen tuhoamiseen. 60 asteessa pestäessä maskien suojausteho säilyy pidempään kuin 10 pesukertaa.

Mihin kangasmaskit soveltuvat?

Maskeissa on kolme kangaskerrosta, jotka kaikki ovat 100-prosenttista puuvillaa. Maskit ovat pestäviä ja siten uudelleenkäytettäviä.  Maski sopii aikuisille; leveys 24 cm ja korkeus 13 cm. Maskit ovat muotoon leikattuja ja ommeltu istumaan kasvoille. Maskeissa ei ole nenävahviketta tai rypytystä.

Kankaasta valmistetut maskit voivat vähentää hengitysteistä ympäristöön leviäviä pisaroita ja siten maskia käyttävä voi suojata muita ihmisiä. Huomioithan, että kangasmaskimme eivät ole henkilönsuojaimia tai kirurgisia nenä-suusuojaimia eivätkä ne täytä henkilönsuojainasetuksen vaatimuksia ja siten anna varmaa suojaa esimerkiksi koronavirusta vastaan.

Näin käytät kangasmaskia

Pue kangasmaski aina puhtain käsin ja vältä sen koskettelua käytön aikana. Kangasmaski tulee riisua koskettaen vain kuminauhoihin ja se tulee laittaa pesuun välittömästi käytön jälkeen tai laittaa muovipussiin. Pese kädet ja kangasmaski jokaisen käytön jälkeen. Kangasmaski pestään 95 asteessa. Vaihtoehtoisesti voit myös keittää maskia viiden minuutin ajan vedessä, johon on lisätty hieman pesuainetta. Keittämisen jälkeen huuhtele ja kuivaa maski. Tuote saattaa päästää väriä pesuissa ja haalistua. Kangasmaski tulee poistaa kasvoilta, mikäli sen kanssa on vaikea hengittää. Tuotetta ei saa käyttää, mikäli henkilöllä on hengitysvaikeuksia.

Kertakäyttöiset maskit

Kertakäyttöiset suu-nenä-suojaimet ovat CE-merkittyjä eli ne suojaavat myös käyttäjäänsä. Maskin tyyppi on IIR ja bakteerien suodatustehokkuus (BFE): ≥ 98%. Kertakäyttöiset maskit myydään myydään 25 kpl paketissa.