Reino ja Aino
Reino ja Aino ovat täällä taas – nyt voit reinoutua. Jokaisen suomalaisen jalkaan henkisenä mittatilaustyönä tehdyt Reino ja Aino -tossut tekevät paluun pienen seikkailun jälkeen.
Kaunis tarina jatkuu
Mikä voisikaan olla suomalaisempi näky kuin ulkona paukkuva tulipalopakkanen, narskuva lumi ja eteisessä odottavat lämpöiset Reino-tossut? Tai liedellä padassa poriseva aamupuuro ja pöydän alla kissankiehnäämissä jaloissa istuvat lämpöiset Aino-tossut?
Näitä kuvia meistä jokainen on kätkenyt mielensä sopukoihin. Ja kuvia on tulossa myös jatkossa.
Reino ja Aino -tossut palaavat myyntihyllyille tutuille paikoilleen. Tossut kokoaa jatkossa italialainen toisen polven perheyritys Calzaturificio Emanuela. Tossujen ulkomaalaisvahvistus ei sinänsä ole uutta. Pohjat tehtiin aiemmin Tsekissä ja ruutukangas Italiassa.
Miksi saapasmaassa?
Totuus on, että valmistaminen Suomessa on kallista. Kun Reino ja Aino -tossut kuitenkin haluttiin säilyttää kansallisomaisuutena, ainoaksi mahdollisuudeksi jäi haeskella muita mahdollisuuksia. Ratkaisuksi löytyi jo entuudestaan tuttu Italia. Tossujen suunnittelu, myynti, markkinointi ja tuotekehitys säilyvät edelleen Suomessa.
Tossut kootaan nyt lähempänä materiaalien alkulähdettä eli Italiaa ja lähialueita. Sieltä ne lähetetään rekalla Suomeen. Logistiikkaketjussa ei vastuullisuuden kannalta tapahdu olennaisia muutoksia, joten päästöjenkin suhteen voimme nukkua yömme reinoutuneesti.
Ennen kaikki oli paremmin – paitsi Reino
Reino ja Aino -tossujen laatu on ollut käsite ja meillä on ilo ilmoittaa, että se vain paranee.
Kannan kevennyspala on nyt luonnonkorkkia entisen puristepahvin sijaan. Tämä parantaa tossun iskunvaimennusta ja tekee jalkineen kevyemmäksi ja eristävämmäksi.
Uusien muottien myötä tossut näyttävät nyt aiempaa viimeistellymmiltä. Lestin muodon ja mitoituksen olemme pitäneet ennallaan.
Pieniä fiilauksia, mutta vievät parempaan, kuten Reino ja Aino -tossujen on tarkoituskin.
Me tulemme taas, vaikkemme itse asiassa koskaan minnekään lähteneetkään.
Let customers speak for us
from 10830 reviewsKierto-peitto on todella ihana! Kevyt, mutta lämmin ja erittäin mukavan tuntuinen. Ja koska päällinen puuvillaa, ei talvellakaan sähköisty lainkaan.
Mooi winkel met beddengoed en keuken accessoires als theedoek, handdoek en pannenlappen
Olen todella tyytyväinen Coronna-peittoon. Peitto tuntuu muhkealta ja ylelliseltä, eikä ole liian viileä kerrostaloasunnossa (lämpötila 20-22 talvella). Peitto kahisee ihanasti, kuin hienon hotellin peitto.
Upea. Punainen väri on niin ihanan syvä. Upea kangas. Kiva ja tyylikäs.
Pussilakana tuntuu pehmeältä ihoa vasten kuten muutkin Finlaysonin puuvillapussilakanat. Kuosi on hauska ja sopii sekä kissa että koirakotiin tai eläimistä muuten pitäville.
Женщина 🇫🇮на кассе прекрасная, подняла настроение, очень очень позитивная! И ненавязчивая❤️❤️❤️Я ушла довольная со своими покупочками и хорошим настроением, спасибо 😇❤️
Ollut 2viikkoo käytössä kuivuu narulla nopeesti. Mukava päällä.
Erittäin hyvä laatu. Pitää värin hyvin. Ylellisen oloinen.
Kestävä tuote. Kiitos tästä, että olette tehneet tämän. Ei ole vastaavaa missään.
Tosi hyvät js kauniit. Selvästikin vettä hylkivät koska ovat jo kolmatta vuotta kesämökilläni jossa myös kuljetaan kengät päällä
Olen pitkään toivonut, että Elefantti-pussilakanasettiin tulisi vadelmanpunainen väri. Nyt se on tullut ja myydään vielä alennettuun hintaan! Minun oli pakko tilata ja ihan itselleni. Kuosi ja väri ovat nimittäin täsmälleen samoja, jotka oli minun lasten lakanassa 70-luvulla. Lakana on vieläkin tallessa, mutta en voi sitä enää itse käyttää, sillä se on taaperolle sopiva. :-)