Miksi annamme viiden vuoden takuun?

Miksi annamme viiden vuoden takuun?

Viiden vuoden takuu
Suunnittelumme lähtökohtana on kauniin ulkomuodon ja käytettävyyden lisäksi myös kestävyys. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että:

  • tuotteidemme ompeleet kestävät purkautumatta
  • kangas ei kulu normaalikäytössä
  • käyttämämme värit ovat tutkitusti turvallisia ja kestäviä
  • tuote on valmistettu Finlaysonin tarkkojen laatuvaatimusten mukaan valvotuissa olosuhteissa.

Tuotteemme valmistetaan aina laadukkaista ja tarkoin valituista materiaaleista: kuten esimerkiksi sertifioidusta luomupuuvillasta, ympäristöystävällisestä pellavasta ja innovatiivisista kierrätysmateriaaleista. Myös työn laatua valvotaan, ja jokainen tuote tarkastetaan huolellisesti aina valmistuksen päätteeksi.

Uskomme toki, että tuotteillamme on vielä viiden vuoden takuunkin jälkeen paljon hyviä vuosia edessään – siksipä niistä myös kannattaa pitää hyvää huolta. Tutustu vuodevaatteiden ja kylpyhuonetekstiilien hoito-ohjeisiin täältä.

Takuukorvauksemme

Eikö tuotteessasi ollutkaan kaikki ihan kunnossa? Tätä käy harvoin, sillä vain alle 0,1% myydyistä tuotteistamme palautuu takaisin reklamaation takia. Pahoittelumme – korjataanpa tilanne!

Jotta voimme selvittää asian pikimmiten, reklamoi viallisesta tuotteesta ensisijaisesti ostopaikkaan: Finlayson-myymälään tai jälleenmyyjämme toimipisteeseen.

Virhetilanteissa korvaamme takuun piiriin kuuluvan tuotteen vastaavalla uudella tuotteella tai korjaamme rikkoutuneen tuotteen mahdollisuuksien mukaan.

Mikäli epäilet laajempaa virhettä tuotteen ominaisuuksissa, ota yhteys Finlaysonin laadunvalvontaan sähköpostitse: reklamaatiot@finlayson.fi Kerrothan meille, mikä tuote on kyseessä, mikä on sen ostopaikka ja ostovuosi ja kuvaile tuotteen vika. Mikäli mahdollista, lisää myös kuva virheestä.

Viiden vuoden takuu koskee Finlaysonin pussilakanoita, tyynyliinoja ja froteepyyhkeitä, ja on voimassa 1.12.2017 lähtien ostettuihin tuotteisiin.

Takuu edellyttää, että tuotetta käytetään siinä käyttötarkoituksessa, johon se on suunniteltu, ja että sitä huolletaan hoito-ohjeiden mukaisesti. Tuotteita ei ole tarkoitettu ammattikäyttöön.

Takaisin blogiin
  • Finlayson SS23 kodinmallisto uutuudet
    Finlayson

    Ylistys unelmoinnille – esittelyssä Finlaysonin...

    Elämä tarvitsee kaverikseen unelmointia: sekä suuria elämää ohjaavia unelmia että pieniä arkea helpottavia haaveita. Kevään mallistossamme ylistämmekin unelmointia, unenomaisia välähdyksiä ja sunnuntaiaamujen raukeita haaveiluhetkiä. Tutustu uusiin kuoseihimme – ensimmäiset uutuudet ovat...

  • Jouluisia kylpyhetkiä
    Finlayson

    Jouluisia kylpyhetkiä

    Kuinka saada aisteja hellivä tunnelma niin mökkisaunaan kuin kaupunkikylppäriin? Poimi tästä Finlaysonin vinkit ja tutustu Tamminiemi-saunatuotteisiin.

    Finlayson

    Jouluisia kylpyhetkiä

    Kuinka saada aisteja hellivä tunnelma niin mökkisaunaan kuin kaupunkikylppäriin? Poimi tästä Finlaysonin vinkit ja tutustu Tamminiemi-saunatuotteisiin.

  • Joulun lahjaideat ja vinkit Finlayson
    Finlayson

    Joulun lahjaideat ja vinkit 

    Mitä joululahjaksi tänä vuonna? Keräsimme listan joulun ihanimmista lahjaideoista, jotka sopivat taatusti, oli kyseessä sitten vaimo, lapsi, tai mummo. Tutustu ja poimi parhaat lahjavinkit tästä!

1 / 3